Käsi ylös, jos lastikultti on Sinulle tuttu! Lyhyesti ilmaistuna, kyseessä on Tyynenmeren saarilla 1900-luvun alkupuolella syntynyt uskonnollinen liike, joka sai alkunsa länsimaisen ja alkuperäisasukkaiden kulttuurien yhteentörmäyksestä.

Saarten alkuperäisasukkaat eivät voineet käsittää, miten länsimaalaisten sotilaiden saavuttua saarelle taivaalta alkoi sataa erilaista hyvää – kuin tyhjästä. Taivaalta putosi ruokaa, lääkkeitä, vaatteita ja muuta eksoottista ikään kuin jumalten lähettämänä. Kun länsimaalaiset häipyivät, alkuperäisasukkaat alkoivat matkia heidän toimintaansa, jotta jumalat jatkaisivat keskeytyneitä lahjoituksiaan. Asukkaat raivasivat maastoon lentokenttiä ja rakensivat puisia lentokoneita ja tutka-asemia. Yhä edelleen elää Etelä-Vanuatun Tannasaarella John Frum –liike, jossa liikkeen seuraajat pukeutuvat uniformuihin ja marssivat puisia kivääreitä kantaen. (Tässä vaiheessa voitte laskea kätenne, viimeistään).

Lastikultin seuraajien toiminta oli hyvin luonnollista ja yleisesti ottaenkin matkiminen on tehokas tapa oppia. Sillä pääsee kuitenkin eteenpäin vain lyhyen matkan ja pitemmälle edistyminen vaatii syvempää ymmärrystä siitä, mitä ollaan tekemässä, mihin yritetään vaikuttaa ja miksi.

Lastikultin piirteitä on ollut nähtävissä, kun yritykset ovat siirtyneet digitaalisen liiketoiminnan piiriin. Kun nettisivuista tuli ”Must Have”, yritykset matkivat menestyneempien firmojen kotisivuja rakennetta, fontteja ja värejä myöten käsittämättä, miksi juuri näiden firmojen sivuilla oli kävijöitä ja miksi näille satoi hyvää lastia kuin tyhjästä. Unohdettiin, miten sivut tukevat omaa liiketoimintaa, miten asiakkaita kuljetetaan sivuilla ja miten sivut kytkeytyvät yrityksen toimintoihin kokonaisuutena. Sivunkehittäjille maksettiin roimia summia siitä, että sivuista tuli kauniita, eivätkä sivuja kehittävät firmat juurikaan välittäneet, miten kaikki kytkeytyy kyseisen yrityksen liiketoimintaan.

Edelleen monilla on vaikeuksia digitaalisen liiketoiminnan perusasioiden kanssa. Nykyään kotisivut osataan jo rakentaa liiketoimintaa tukeviksi, mutta nyt ne vastaavat hienostohotellia, joka on rakennettu Vanuatun saarelle syvälle viidakkoon.  Hotelliin ei ole tietä eikä polkua saatikka viitoitusta, jotta paikan löytäisi. Onnellinen se, joka sinne eksyy.

Digitaalinen liiketoiminta eroaa perinteisestä siinä määrin, että sen lainalaisuuksien syvällinen ymmärtäminen on ehdoton edellytys liiketoiminnan onnistumiselle.  Kyseessä on ennemminkin koko laatan siirtyminen kuin vain pelkkä murros; samanaikaisesti muuttuu sekä asiakkaiden käyttäytyminen että arvon luonti.  Mukana pysyminen on hankalaa, koska tämä kehitys ei ole hidastumassa vaan kiihtymässä.  Lisäksi kenelläkään ei ole selvää kuvaa siitä, mihin tämä on johtamassa.  Saattaa käydä niin, että jotkut jäävät analogisen maailman alkuperäisasukkaiksi.

Because something is happening here,
but you don´t know what it is.
Do you, Mr Jones?
– Ballad of a Thin Man; Bob Dylan –

Wikipedia
 https://en.wikipedia.org/wiki/Cargo_cult
John Frum
 https://en.wikipedia.org/wiki/John_Frum

Digitaalisen kambrikauden alussa, eli vuosituhannen vaihteessa, jolloin ei ollut olemassa vielä Facebookia eikä Twitteriä saatikka WhatsAppia tai Airbnb:tä, startupeilla oli vaikeuksia saada tuotteitaan markkinoille. Syy oli resurssien puutteen lisäksi se, että heti alusta lähtien tähdättiin täydellisen tuotteen tekemiseen. Taktiikkana oli tehdä tuote, joka on kaikin puolin valmis, ja lanseerata tuo viimeistelty tuote sitten markkinoille. Tämä tuotantotapa epäonnistui usein, koska täydellisen tuotteen tekeminen on kallista, startupeille ominainen kuolemanlaakso pitkä ja lopputulos usein sellainen, etteivät asiakkaat siitä välittäneet. Tuotteen täydellisyys oli tekijöiden päässä eikä suhteessa markkinoiden tarpeeseen.

Ratkaisu tuli Lean Startup –liikkeen piiristä. Vuonna 2011 pitkän linjan koodaaja, Yalen mies, Eric Ries ehdotti kyseisen liikkeen aloittaneessa kirjassaan, että tuotteesta pitää saada palautetta markkinoilta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin tuotetta voidaan mukauttaa markkinoiden tarvetta vastaavaksi. Syntyi käsite minimum viable product (mvp). Ideana on viedä tuote markkinoille ilman kaikkia ominaisuuksia, ilman designin tai käyttöliittymän viimeistelyä. Suomalaisen fraasin mukaan ”heti, kun juuri ja juuri kehtaa julkaista”. Näin tuotteesta saadaan palautetta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja kierros kierrokselta tuote kehitettyä täyttämään markkinoiden tarpeet täydellisesti (perfect market fit).

Tämä metodi toimii. It works! Bileet, fanfaari ja sinfonia!!

Paitsi että…
Oikeussalidraamoista tuttu iso mutta…

Mvp toimii tuotekehitysmetodina, mutta; asiakkaan kannalta kyseessä on usein huono käyttöliittymä ja huono käyttäjäkokemus, sarja erilaisia päivityksiä – usein monta jopa samana päivänä – ja muuttuvia ominaisuuksia. Tämä sopii kyllä käyttäjille, jotka haluavat ensimmäisenä kokeilla kaikenlaista, mutta lojaalia käyttäjäkuntaa metodilla on vaikea saavuttaa varsinkaan nykyään, kun tarjonta on entistä suurempaa ja kilpailu vaikeampaa.

Yksi ehdotus näiden reaalimaailman bugien vähentämiseksi on minimum lovable product (mlp). Mlp keskittyy ongelmanratkaisun lisäksi käyttökokemukseen. Päämääränä on kiinnittää asiakas alusta lähtien juuri tähän tuotteeseen, herättää tunnepohjainen side. Mielellään sellainen, josta ei ikinä päästetä irti. Tämä nostaa designin merkitystä käyttöliittymää ja käyttäjäkokemusta suunniteltaessa.

Meillä kaikilla lienee kokemuksia kummankin laatuisista digitaalisista tuotteista. Kun katson puhelimeni applikaatio-valikoimaa, huomaan, että joukossa on appeja, joita olen käyttänyt vain kerran ja vain muutamia, joita käytän säännöllisesti. Ja juuri tästä on kyse; päästä niiden tuotteiden joukkoon, – ovatpa ne digitaalisia taikka reaalimaailman tuotteita – jotka ovat säännöllisesti käytössä.

Programmed by fellows with compassion and vision
We’ll be clean when their work is done
We’ll be eternally free yes and eternally young
– I.G.Y, Donald Fagen –

Laurence McCahill:
How to Build a Minimum Lovable Product

 
Kirjoittanut: Pekka Suominen

Aivan sattumalta törmäsin muutama kuukausi sitten hyvin mielenkiintoiseen kirjaan.  Kirja on lukemisen arvoinen ja siksi uskallan käyttää tätä lausetta kaupallisena tiedotteena kirjan hyväksi.  Kirja käsittelee mediaa, sen tilaa ja tulevaisuutta.  Affiliate-tuloja en tästä keräile, joten kannattaa tutustua kirjaan tämän linkin takaa:

Tapaninen, Ahtisaari: 10X Finland

Nostan tässä esiin muutamia kirjassa käsiteltäviä aiheita, jotka eritoten resonoivat omien kiinnostusteni kanssa.  Kirjaa sinänsä alla oleva ei tyhjennä.

Pakettien sulaminen

Digitalisaation ryntäys on merkinnyt monella toimialalla vanhojen pakettien purkautumista ja on osa sitä jälkiteollisen yhteiskunnan kehityskulkua, josta sosiologi Zygmunt Bauman käyttää termiä notkea moderni.

Ensin alkoi musiikkipakettien purkautuminen; CD-levyjen myynti romahti, kun ihmiset latasivat musiikkinsa laittomilta piraattisivuilta. iTunes mullisti koko musiikkimyynnin palvelullaan, josta oli mahdollista hankkia musiikkia kappale kerrallaan ja nykyiset streamaus-palvelut ovat vieneet kehitystä entistä pidemmälle.

Seuraavaksi alkoivat purkautua sanomalehdet.  Uutiset hajosivat omiksi verkkosivuikseen, josta uutisia pystyi lukemaan uutinen kerrallaan ja jakamaan niitä hyvin helposti.Lisäksi tulivat blogit ja twiitit, jotka levisivät nopeasti usein hyvinkin kompaktin muotonsa ansiosta.Pienilmoitukset purkautuivat omiksi sivuikseen, jotka keräsivät – ja keräävät edelleen – tietyn aihealueen ilmoitukset omalle sivustolle. (käytettyjen autojen myyntisivut, asuntosivut, tori.fi ym.).

Nykyään on purkautuneet tv-kanavat ja kaapelipaketitkin.  Elokuvia ja sarjoja katsotaan yksittäin taikka sarja kerrallaan milloin kullekin parhaaksi sopii eikä niinkään osana kanavavirtaa.  Yhä useammin ohjelmia katsotaan muista laitteista kuin varsinaisesta televisiovastaanottimesta.  Radion kanssa kilpailevat podcastit, joista ohjelmia voi tilata omaan medialaitteeseen.

Liiketoimintamallit

Perinteisen median liiketoimintamallin perustana on ollut paketointi.  Nyt yleisö on levittäytynyt satojen erilaisten laitteistojen äärelle. Tämä kehitys on rikkonut perinteiset median liiketoimintamallit, koska arvo on siellä, missä ihmiset ovat.Vastaanottajat eivät enää ole valmiita maksamaan sisällöstä eivätkä käyttäydy mainostajien toivomalla tavalla.  Tässä tilanteessa taloudellisesti toimivat kokonaisuudet on rakennettava toisin kuin ennen. Uudet mallit suosivat liiketoimintamalleja, jotka ovat pikemminkin palveluja kuin paketteja.

Näin katoavat myös portinvartijat, koska sisällöntuottajat saavat kontaktit kuluttajiin suoraan,ilman välimiehiä.Nämäkin käyttämäni termit, “sisällöntuottaja” ja “kuluttaja” , kalskahtavat vanhoilta, koska roolit ovat sekoittumassa toisiinsa. Suurin osa ihmisistä tuottaa sisältöä joka päivä Facebookissa jaettavaksi ja kuka tahansa voi perustaa kotoaan YouTube-kanavan, joka kerää miljoonia katsojia.  Päärooliin ovat lyhyessä ajassa nousseet alustat, jotka ovat omalla sektorillaan lähes monopoliasemassa.  Voidaankin helposti ajatella, että mitkään yksittäiset sivustot eivät enää ole varsinaisia jakelukanavia, vaan niitä ovat Facebook, Twitter, YouTube, Instagram ja muut sen kaltaiset palvelut.

Alustamonopolit

Digitaalinen maailma on synnyttänyt huikean määrän uutta liiketoimintaa, mutta samalla se on ohjannut rahavirtoja harvojen tileille.  Mainosrahasta suuri osa ohjautuu Googlelle ja Facebookille.  Uudet toimijat eivät ole mediayrityksiä vaan teknologiayrityksiä, joilla on kyky yhdistää ihmisiä heimoiksi ja kyky käsitellä suuria massoja.   On ennustettu, että muutamassa vuodessa koko maailman bruttokansantuotteesta 15 prosenttia kiertää Piilaakson kautta.

Alustamonopolit rakentuvat usein omalle teknologialle, verkostovaikutukseen, kykyyn käsitellä massoja ja vahvaan brändiin.  Tällainen yhdistelmäosaaminen on harvinaista, mutta juuri sitä rahoittajat hakevat.

…. ja

Median purkautumisen seuraukset eivät jää vain taloudellisiksi.  Kaikella tällä on yhteiskunallisia ja yksilöön liittyviä seurauksia.  Jo nyt sanotaan, että nuorilla vuonna 2016 ei ole sellaista yhtenäiskulttuuria kuin vielä 80-luvulla syntyneillä on ollut.  Ja silti, luulen, olemme vasta murroksen kynnyksellä, sillä Augmented Reality ja Virtual Reality tekevät vasta tuloaan.

Paljon puhutaan ja kirjoitetaan verkottumisesta, palautteesta ja asiakkaan huomioimisesta. Kuitenkin esimerkillinen toiminta on aina voimallisempaa kuin “toimikaa näin”-tyyppiset tekstit ja puheet.

Minulla oli aikanaan ilo pitää työhuonetta äänisuunnittelija Paul “Pappa” Jyrälän studion vieressä. Teimme yhdessä muutaman äänilevyn ja siinä vierekkäisine työhuoneinemme usein myös keskustelimme musiikkiin ja elokuvan liittyvistä kysymyksistä. Näin jälkikäteen uskallan todeta, että tuo aika oli mitä opettavaisinta. Tehdessämme yhteisiä projekteja pääsin vierestä katsomaan, miten hän suhtautui työhönsä, alati kehittyvään ja vaihtuvaan tekniikkaan sekä asiakkaisiinsa. Useammin kuin kerran kuulin hänen sanovan elokuvan ohjaajalle taikka tuottajalle: “Kyllä se vie aikaa ja on vähän hankala toteuttaa, mutta ei sen väliä. Tehdään niin kuin sinä haluat. Tehdään niin, että tulee hyvä.”

Eräänä päivänä hän kertoi innoissaan, miten aikoi toteuttaa vaativan ja monimutkaisen surround-äänimaiseman. Eräs assistentti työryhmässä ihmetteli moista rohkeutta ääneen ja kysyi:
– “Kuulostaa monimutkaiselta, osaatko tosiaan toteuttaa tuollaisen?”
– “En, mutta tunnen henkilön, joka osaa.”
Ja niin hän soitti kaverille, joka osaa ja selvitti jutun juurta jaksain ja opetteli tekemään sen, mitä halusi elokuvassa kuulla. Jatkuvan kyselyn ja tiedon hankkimisen lisäksi Pappa jakoi auliisti osaamistaan muille. Hänellä oli studiossaan aina harjoittelijoita ja hän kävi useissa korkeakouluissa puhumassa äänisuunnittelusta – silloin kun ehti. Hän oli lisäksi aina valmis neuvomaan, kun häneltä neuvoa kysyi.

Pappa olisi nauranut, jos hänelle olisi kertonut verkottumisesta, tiedon jakamisesta tai palautteen antamisesta. Mutta tämä kaikki oli hänessä sisäänrakennettuna. Hänen menestyksensä takana oli taiteellinen kunnianhimo ja kurinalainen työskentely. Kuitenkin uskon, että yli puolet koko paketista oli oikea asenne työtä, asiakkaita ja aloittelijoita kohtaan. Paul Jyrälä on toistaiseksi ainoa suomalainen, joka on ollut valitsemassa Oscar ehdokkaita. Hän kuului Yhdysvaltain elokuva-akatemiaan (Academy of Motion Picture Arts and Sciences). Ikävä kyllä tästä suuresta opettajasta on nykyään kirjoitettava imperfektissä- mutta hänen opettamansa asenne elää useissa hänen oppilaissaan.

Linkit:
Paul Jyrälä Wikipediassa
Paul Jyrälä IMDb

Kaikkialla – nykymedian sadoilla kanavilla, mainoksissa, kirjoissa, lehdissä, oppaissa, horoskoopeissa, illanistujaisissa – hehkutetaan luovuuden välttämättömyyttä ja luovuuden autuutta. Eikä siinä mitään; kaiken automatisoituessa pikkuhiljaa, luovuus on juuri se inhimillisyyden alue, joka automatisoituu viimeisten joukossa. Hyvin harvoin kuitenkaan vilkaistaan luovuuden konepellin alle; miten luovuutta tuetaan ja millaisessa ympäristössä se syntyy.

Yksi luovuuden kivijaloista on psykologinen turvallisuus; tunne siitä, että tulee hyväksytyksi omana itsenään; tunne siitä, että uskaltaa puhua avoimesti. Tämä on erittäin harvinaista. Työyhteisöissä muutamat kyllä uskaltavat ilmaista kaikki ideansa, mutta että avoimuuden tunne läpivalaisisi koko porukan ja kaikki uskaltaisivat tuoda ideansa ja tuntemuksensa esiin; se ei ole kovin yleistä.

Animaatiostudio Pixarin alkuaikoina pääjohtaja Ed Catmull katsoi tärkeimmäksi tehtäväkseen luoda työyhteisön, joka on psyykkiseltä ilmapiiriltään niin turvallinen, että luovat työntekijät pääsevät valloilleen. Hän tietoisesti rakensi yhtiöön atmosfäärin, jossa kenekään ei tarvinnut tuntea joutuvansa naurunalaiseksi tai loukatuksi. Hän myös ymmärsi, että parhaat tulokset eivät tule yhden neron kynästä vaan nerous on ryhmätyötä. Tässä ilmapiirissä Pixarin aamupalavereista tuli oikeita runsauden sarvia. Kaikki saattoivat ottaa (ja kai ottavat vieläkin) kantaa kaikkiin käsiteltäviin asioihin; värimäärittelija sai halutessaan sanoa mielipiteensä juonen käänteistä ja käsikirjoittaja pystyi sanomaan näkemyksensä kädenliikkeen yksityiskohdista. Itse asiassa Pixarin ensimmäinen koko illan elokuva Toy Story koki tämän työtavan kautta valtavia muutoksia aina juonenkäänteistä Woodyn hahmon luonteeseen saakka.

Luovuus on erittäin haurasta, koska se usein tarpoo auratun tien sivussa. Vääränlaisessa ilmapiirissä se pysyy piilossa eikä tärkeitä riskejä oteta koskaan.

Rajamaa-blogissa tullaan luotaamaan hyväntuulisesti toiminnan ja etenkin käsitteiden rajamaille. Lauseen passiivi-valinnalle on syynsä; on mahdollista, että blogiin kirjoittaa usea kirjoittaja – enhän ole ainoa, joka rajamailla ajelee.

Rajamaata määrittää se, että alue on siirtyvää, dynaamista. Kun tarpeeksi iso joukko toimii rajamailla, se onkin keskustaa. Ja taas on lähdettävä liikkeelle rajamaata etsimään.

“I want to stand as close to the edge as I can
without going over. Out on the edge you see
all the kinds of things you can’t see from the centre.”
– Kurt Vonnegut –